Hääkuvaus


Hääkuvaajana mulle on tärkeää, että saadaan juuri teidän näköiset kuvat, joista välittyy rakkaus.

Ikuistan teille kuviin kaikki pienetkin hetket ja yksityiskohdat.

Ryhmä- ja potrettikuvissa ohjaan teitä ja pyrin saamaan teidän olon mahdollisimman mukavaksi ja rennoiksi siellä kameran toisella puolella, vaikka alkuun saattaisi jännitääkin.

Olen teidän tukena häiden suunnitteluun ja voin antaa vinkkejä esim. aikatauluun liittyen.

Hääpäivänä juttelen myös bestmanien ja kaasojen kanssa päivän aikatauluista, jotta teidän tehtäväksi jää vain nauttia päivästä.

Hääpalaverissa käydään läpi aikataulua, teidän toiveita sekä allekirjoitetaan kuvaussopimus.


Dokumentaarinen hääkuvaus voi alkaa aamun jännitystä täynnä olevista valmisteluista.

Valmistautumisen aikana kuvaan myös häämekon ja sormuskuvat (tähän on kiva ottaa mukaan hääkutsu ja esim. korut, hajuvesi).

Mikäli hääpari ei nää toisiaan vielä aamulla, potrettikuvaus voidaan aloittaa first look-kuvauksella, jossa hääpari näkee toisensa ensimmäistä kertaa hääpäivänä.


Vihkimisen kuvaus ja potretit kuuluvat kaikkiin kuvapaketteihin.

Paikka suunnitellaan toiveidenne mukaisesti.

Potrettikuvat otetaan ylesimmin ennen vihkimistä, mutta ne voidaaan hyvin kuvata myös vihkimisen jälkeen.

Mikäli potrettikuvia otetaan ennen vihkimistä, tässä vaiheessa voidaan myös kuvata teitä kaasojen ja bestmanien kanssa.

Näytän myös kuvia teille ja voitte kertoa jos haluattekin tehdä jotain erilailla.

Mikäli olen häissänne iltaan asti, voidaan potretteja ottaa myös illalla ilta-auringossa, jolloin kuviin saadaan erillaista tunnelmaa.


Hääpäivänä seuraan tilanteita ja vaihtelen paikkoja, jotta saan ikuistettua myös vieraiden tunteita, itkua, naurua ja aitoja reaktioita.

Ikuistan miellelläni myös juhlia pitkälle iltaan!